Taustaa

Taustaa

Alkuperäiseltä nimeltään Villa Skeppet oli Villa Schildt, mutta pian tammisaarelaiset antoivat sille nimen “Laiva”.

Västra Nyland kirjoitti 13.1.1971: “Sekä sisältä että ulkoa saa vaikutelman laivankokasta, joka kohoaa kohti Tammisaaren eteläistä lahtea. Tältä sen kuuluukin näyttää ja tuntua, koska kyseessä on talo, jonka Alvar Aalto on piirtänyt Göran Schildtille, purjehtijalle ja kirjailijalle.”

Villa Skeppetin suunnittelu

Huvila suunniteltiin Christine ja Göran Schildtin mieltymysten mukaan. Lapseton pariskunta toivoi taloa, joka olisi heille sopivan kokoinen. Aalto halusi kuitenkin luoda taloon pari erityistä katseenvangitsijaa: monumentaalisen olohuoneen ja veistoksellisen avotakan.

Suunnittelun alkajaisiksi Alvar ja Elissa Aalto tarkastelivat tontin suomia mahdollisuuksia. Parasta oli tietenkin sen sijainti meren tuntumassa sekä ympäröivä kaunis luonto. Haittana oli Aallon mielestä kuitenkin se, että kadun ja sisäpihan välinen korkeusero oli ainoastaan 1,5 metriä – Aalto näet rakasti porrasaihetta.

Lähtötilanteesta huolimatta Aalto pystyi mahduttamaan suunnitelmiin useitakin portaikkoja. Pari askelmaa luotiin ulko-oven eteen, muutamia halliin, ja askelsarjan lopuksi kymmenen porrasta ylös olohuoneeseen.

Ratkaisun mahdollisti se, että Aalto päätti sijoittaa olohuoneen autotallin päälle. Niinpä katutasolta ei nähnyt asuintiloihin, eikä talon eteen tarvinnut pystyttää aitaa eikä muutakaan näkösuojaa. Näillä keinoin rakennus asettui Aallon toivomalla tavalla sijoilleen, maisemaansa.

Jo ensimmäisissä luonnoksissa näkyivät rakennuksen peruspiirteet: olohuoneen viuhkamainen katto sekä lopullinen huonejako. Kirjailijan työhuone sijaitsi hieman sivummalla muista tiloista, aivan kuten Schildt oli toivonut.

Saunaosasto oli alun perin osa asuintaloa, mutta myöhemmin se sijoitettiin erilliseen rakennukseen, jonne tuli myös takkatupa ja vierashuone. Vierashuoneen toinen puolikas oli omistettu August Strindbergin muistolle, toinen Henrik Ibsenille. Sisustus eroaa selvästi varsinaisesta asuinrakennuksesta, jossa Aallon piirtämät kalusteet ja Välimeren maista tuodut esineet muodostavat hienon kokonaisuuden. Vierashuoneen erilainen kalustustyyli oli Göran Schildtin oma toive.

Lue lisää Villa Skeppetin arkkitehtuurista.

Villa Skeppet Tammisaaressa luonnon helmassa

Miksi Tammisaaresta tuli Göran Schildtin uusi kotipaikka? Asiaan vaikutti osaksi se, että Aalto oli jo suunnitellut sinne Tammisaaren Säästöpankin ja tunsi näin kaupunkia. Hän vakuutti Göran ja Christine Schildtille, että luonnonläheinen ja mittakaavaltaan pieni Tammisaari olisi heille juuri sopiva asuinpaikka.

Tämä ajatus sopi mainiosti Christinelle, joka oli kotoisin naapurikaupungista Karjaalta ja halusi asua lähellä perhettään. Sen sijaan Göranilla ei ollut suoraa sidettä Tammisaareen. Hän oli syntynyt Helsingissä ja viettänyt lapsuudessaan paljon aikaa itäisellä Uudellamaalla. Hän oli myös jo ehtinyt rakennuttaa talon Östersundomiin, Villa Ithakan. Vuonna 1968 hänen täytyi muuttaa sieltä pois, ja sen jälkeen hänellä ei ollut vakituista kiinnekohtaa Suomessa.

Vuonna 1965 Christine ja Göran Schildt alkoivat vähitellen asettautua Kreikan Lerokselle, ja sittemmin he viettivätkin siellä suurimman osan vuotta. Alvar Aalto totesi Schildtille: “Vietät aivan liikaa aikaa ulkomailla. Minä piirrän sinulle niin hienon talon, että muutat takaisin Suomeen.”

Ostoskorisi