Ohjeet vierailuun

Ohjeet vierailuun

Käytännön tietoa vierailusta

Sisältö:

1. Lapsiperheet
2. Lipun ostaminen
3. Saapuminen
4. Vastaanottotila ja museokauppa
5. WC
6. Siirtyminen kierrokselle
7. Kierroksen aikana
8. Kierroksen lopuksi
9. Pihapiiri

Lapset ovat tervetulleita Villa Skeppetin kierroksille, mutta lastenvaunuja ei ole mahdollista ottaa mukaan taloon. Vaunut voi kierroksen ajaksi jättää vastaanottotilaan. Lapsille on myös oma museobingo, jonka saa oppaalta ennen kierrosta. Pihalla liikkuessa lapsia ei voi jättää valvomatta sillä takapihalla oleva lummelampi on noin metrin syvyinen.

Pääsylipun voi ostaa etukäteen verkkosivuiltamme. Pääsylipun hintaan kuuluu aina opastus, sillä museossa ei voi vierailla itsenäisesti. Opastuskieli kierroksilla on yleensä englanti, mutta sopimuksen mukaan opastus voidaan järjestää myös suomeksi tai ruotsiksi.

Pääsylipun voi ostaa myös museon vastaanotosta. Suosittelemme silloin kuitenkin etukäteisvarauksen tekemistä joko puhelimitse tai sähköpostitse. Yhdelle opastukselle mahtuu enintään kymmenen vierasta ja siksi kierrokset voivat täyttyä nopeasti.

Villa Skeppet sijaitsee osoitteessa Snäcksundintie 8.
Tammisaaren asemalta kävelymatka Villa Skeppetiin kestää noin 20 minuuttia. Käytäthän lähilikennettä mikäli mahdollista.
Autoilijat voivat jättää auton museon lähellä olevalle pysäköintipaikalle.
Pyörän voi jättää museokaupan eteen.

Vastaanottotila ja museokauppa sijaitsevat talon entisessä autotallissa.

Opas ottaa vieraat vastaan vastaanottotilassa. Ilmoittaudu oppaalle jos olet varannut paikan kierrokselle etukäteen.

Vastaanottotilassa on naulakko takeille ja lukollisia kaappeja laukkuja varten. Suuria laukkuja ja reppuja ei turvallisuussyistä saa ottaa mukaan kierrokselle. Yläkaapeissa on pistorasiat mobiililaitteiden latausta varten.

Museokaupasta voi ostaa muun muassa Göran Schildtiin ja Alvar Aaltoon liittyvää kirjallisuutta. Ostokset voi tehdä joko ennen kierrosta tai sen jälkeen.

Asiakas-WC sijaitsee vastaanottotilassa. Villa Skeppetissä ei ole lastenhoitohuonetta eikä esteetöntä WC:tä.

Sisään taloon siirrytään museokaupan viereisestä ovesta. Ovelle on kolme porrasaskelmaa. Halutessaan voi pyytää tukea niiden kiipeämiseen oppaalta.

Ota vastaanottotilasta mukaan valkoiset kenkäsuojukset ja laita ne jalkaan kun tulet sisään. Voit myös jättää kengät eteiseen. Halutessasi voit tuoda villasukat sisäjalkineiksi. Eteisessä on tuoleja kenkien tai kenkäsuojusten pukemista ja riisumista varten..

Opastus alkaa hallissa, johon on eteisestä neljä porrasaskelmaa. Portaiden vieressä on kaide, josta voi ottaa tukea. Myös yläkerran olohuoneeseen siirrytään portaita pitkin.

Kierroksen aikana opas kertoo talon historiasta, sisustuksesta ja arkkitehtuurista. Oppaalle voi esittää kysymyksiä milloin tahansa kierroksen aikana. Sisätiloissa valokuvaaminen ei ole sallittua.

Sisustukseen kuuluvilla huonekaluilla ei ole sallittua istua. Jos kierroksen aikana täytyy levätä, tuo opas tarvittaessa tuolin sitä varten.

Ilmoitathan oppaalle jos haluat keskeyttää kierroksen ja poistua talosta.

Villa Skeppetin sisustus on alkuperäinen ja sen suojelemiseksi pyydämme vieraita välttämään esineisiin koskemista. Erityisesti tekstiilit haurastuvat iän myötä. Myös puhtailta näyttävistä käsistä irtoaa likaa ja rasvaa, mikä kuluttaa esineitä.

Kierros päättyy samassa paikassa jossa se alkoi, eli hallissa. Kierroksen lopuksi voi kirjoittaa nimensä vieraskirjaan ja esittää kysymyksiä oppaalle. Kenkäsuojukset voi jättää ulko-oven vieressä olevaan koriin.
Nyt on oiva tilaisuus tehdä ostoksia museokaupassa tai kiertää taloa ulkopuolelta.

Pihalla saa ottaa kuvia ja kiertää omassa tahdissaan. Takapihalle pääsee tieltä katsottuna talon oikealla puolella olevan saunarakennuksen takaa.

Villa Skeppet vierailu

Varaa opastettu kierros varauskalenterista.

Ostoskorisi